Suomessa kauppojen kassoilla on periaatteena syöttää maksimimäärä tavaraa lukulaitteen läpi mahdollisimman lyhyessä ajassa. Hervannan kaupoissa kortinlukulaitteen vieressä lappunen kertoo, että voit syöttää maksukorttisi laitteeseen jo ennen kuin kaikki tavarat on saatu luettua, jotta turhilta viivytyksiltä vältytään. Kun kaikki tavarat on saatu pakkauspuolelle, ei ole aikaa hukattavaksi. Jos kamaa on hihnalla vielä kun seuraava asiakas on jo kassavuorossa, saa osakseen hyvin tympeitä katseita, ja pahimmillaan viimeisenä pakkausta odottava salaattipussiparka tulee jyrätyksi perään hengittävän asiakkaan kaljakeissin toimesta.
Täällä on selkeästi pyritty välttämään kompromisseja palvelun ja nopeuden välillä. Paikallisen kauppakeskuksen ruokakaupassa voi valita kolmen toimintatavan väliltä. Itsenäisille ja nopeutta arvostaville asiakkaille on olemassa itsepalvelukassoja. Tarkemmin en niiden toiminnasta (vielä) tiedä, koska ei ole ollut sopivaa maksuvälinettä. Kuitenkin sivusta katsottuna näyttää siltä, että ostokset vedetään lukijalaitteen läpi omatoimisesti, ja loppusumma maksetaan kortilla. Jokaisella kassalla on asiakkaan pään yläpuolella vihreä valo, joka aina silloin tällöin muuttuu punaiseksi pienen rääkäisyn kera. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta ainakin minulle tulisi hieman vaivaantunut olo tuommoisesta.
Jos automaattikassoilla sosiaalinen kontakti rajoittuukin toimintaa valvovan henkilökunnan jäsenen kyyläykseen, on normaalikassoilla meno sitten täysin päinvastaista. Kassaihmiselle voi asioinnin aikana kertoa vaikka elämäntarinansa, ja hän yleensä vastaa kertomalla omansa. Tarinointi on mahdollista myös siksi, että oma osuus toiminnasta päättyy tavaroiden nostamiseen tiskille. Kassahenkilö nimittäin pakkaa tavarat rauhalliseen tahtiin samalla kun vetää ne lukulaitteesta. Jos mukana on erikseen tavallinen ja kylmälaukku, kassa kyllä pitää huolen siitä, että tavarat jakautuvat laukkujen kesken fiksusti. Muuten hyvin mukavaa, mutta Suomen mittakaavassa lyhyiden jonojen etenemiseen tuntuu menevän tunteja.
Kiireisille ja vähäruokaisille ihmisille on sitten kolmaskin vaihtoehto, nimittäin alle 15:n tavaran pikakassat. Näistä ei kuitenkaan ole toistaiseksi kokemusta (emme ole olleet kiireisiä emmekä vähäruokaisia), joten vauhdin ja palvelun yhdistämisen toimivuus jää arvailujen varaan.
Kassoja lukuun ottamatta kaupoissa ei koe suurempaa kulttuurishokkia. Lähinnä hinnat hirvittävät: jos haluaisi päästä halvalla, pitäisi elää pekonilla ja vaalealla pullaleivällä. Kaikki vähänkin terveellisempi tuntuu olevan hinnoissaan. Lisäksi oli mielenkiintoista huomata, että palvelutiskiltä ostettu leikkele on selkeästi halvempaa kuin valmispakattu. Muistaakseni Suomessa hinnoitteluperiaatteena on rangaista niitä, jotka haluavat käyttää henkilökunnan palveluja.
Lisäksi mitään alkoholijuomia ei myydä tavallisissa ruokakaupoissa, vaan myös oluet ja siiderit pitää ostaa paikallisesta alkosta. Suomen alkossa myyjät tosin harvemmin kysyvät: "Oliko siinä varmasti kaikki, vai haluaisitteko vielä jotain muuta?" Ei me tietysti itse olla käyty, mutta kaverit kertovat näin...
Terveellisyydestä puheen ollen, täällä se ei ole kovin suosittua. Kauppakeskukset ja niiden ympäristö ovat täynnä pikaruokaloita, ja telkkarimainoksissa kehotetaan perheenäitejä unohtamaan aikaavievä ruuanlaitto ja hakemaan koko porukalle pitsat. Yliopiston kampuksellakin tarjotaan lähinnä ranskalaisia ja rasvapaistettuja juttuja. Kun yhtälöön lisätään pelkästään autoja varten suunniteltu liikennejärjestelmä (kävelijät tai pyöräilijät ovat suuri harvinaisuus), ei ole ihme että Australia kilpailee jenkkien kanssa maailman lihavimman kansakunnan tittelistä. Osa kämppäkavereistakin tuntuu elävän nuudeleilla, nugeteilla ja hampurilaisilla. Jääkaapin vihanneslokero on ainoa kyseisen kaapin osasto, josta minun ja Kaisan ei tarvitse kilpailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti