Ensimmäisenä muutama otos asunnosta. Pari ekaa on olohuoneesta (huomatkaa upeat raidat seinällä), ja sitten yksi kuva sekä keittiöstä että pesuhuoneesta.
Sitten pari kuvaa Linzistä. Ensimmäisessä on paikallinen keskustori (Hauptplatz) ja toisessa jokilaiva Tonavalla.
Ja koska täsmällisenä ihmisenä laitoin nämä kuvat kronologiseen järjestykseen, niin tässä otos vastavalmistuneesta Diplomi-insinööristä Suomen reissun ajalta.
Suomesta paluu olikin sitten vähän eksoottisempi reissu. Ensin pari yötä ja yksi päivä laivalla Helsingistä Rostockiin, ja siitä sitten yhdeksässä tunnissa noin 900 kilometriä Saksan autobaanoja pitkin Itävaltaan. Ensimmäisenä vähän avomerta ja laivan oikein mainioita sapuskoja.
Sitten aurinkoisille autobaanoille, joita vartioimaan oli pystytetty kymmeniä ja taas kymmeniä tuulivoimaloita. Suomessa valitetaan kuinka tuulivoiman lisääminen on mahdotonta säätövoiman tarpeen takia, mutta kummasti saksalaiset onnistuvat tuottamaan 7,7% energiastaan tuulella. Yhdessä osavaltiossa Wikipedian mukaan jopa 48%. Ekassa kuvassa näkyy myös uskollinen nokialainen, joka piti mut onnistuneesti oikeilla teillä koko matkan ajan.
Yleensä teillä oli tilaa (niin kuin yllä olevasta kuvasta näkyy), mutta ahdastakin oli aina joskus. On tavallaan aika jännää nähdä pari rekkaa tukkimassa tien, jolla voi laillisesti ajaa niin kovaa kuin autolla pääsee...
Alla oleva lukema ei ole "niin kovaa kuin autolla pääsee", koska varovaisena kuskina en edes kokeillut missä raja kulkee. Mutta ihan tarpeeksi lujaa tuokin oli. Niin ja tiedoksi kaikille, jotka ajattelivat täyttää kommenttialueen huolestuneilla "miten sinä olet noissa nopeuksissa voinut ottaa kuvia!" kommenteilla: kaikki kuvat on otettu nopeasti tähtäämättä napsimalla niin että keskittyminen on valtaosin ollu kyllä ajamisessa. Ja tätä nopeusmittarikuvaa otettaessa edessä oli noin muutama kilometri täysin tyhjää ja suoraa kolmekaistaista tietä...
Matkakuvista viimeisenä itse uskollinen menopeli. "FIN"-tarra kiiltelee uutuuttaan kaiken kuran keskeltä, mutta jo kohta se pitäisi repiä pois ja hankkia tilalle itävaltalaiset rekkarit.
Sitten jotain ihan muuta. Sain nimittäin hankittua itselleni uudet (tai siis osittain kyllä käytetyt) laskukamat, ja siirryin samalla laudalta suksille. Tässä nyrpeän näköinen suomalainen sunnuntaihiihtelijä saman vuoren rinteillä, joilla nyt viikonloppuna laskettiin alppilajien maailmancuppien loppukilpailut. Eli paikan nimi on Schladming, ja se sijaitsee alppien itäosissa, missä nyppylät on vielä aika matalia (huiput jossain 2 km korkeudessa). Tämä oli siis ihan yhden päivän laskureissu, ja moottoriteitä pitkin autoillen etäisyyttä Linziin tuli vajaa pari tuntia.
Täällä(kin) päin vähintään yhtä tärkeää kuin laskeminen itse on ns. Hüttengaudi, eli hauskanpito rinneravintoloissa.
Ja alla olevassa kuvassa näkyy matkaseura. Mukana oli siis Karinin 11-vuotias pikkuveli David, jonka joululahjaan tämä laskureissu osittain kuului.
Pitkän laskupäivän jälkeen voi joskus vähän väsyttää...
Lopuksi vaihdetaan talvesta kesään. Viimeiset pari päivää kun on ollut täysi auringonpaiste ja keskipäivällä mukavat 20 astetta lämpöä. Ensimmäinen kuva on lauantailta, vajaan tunnin ajomatkan päässä olevan Traun-järven rannalta.
Loput kolme kuvaa ovat puolestaan tältä päivältä (nyt kirjoitushetkellä on siis sunnuntai 18.3.), ja ihan äidin iloksi alkuun muutama kukkanen.
Tässä vähän lisää Linziä erään kaupungin kukkulan rinteeltä kuvattuna. Keskellä olevan rakennuksen on suunnitellut nähtävästi sama tyyppi joka on luonut mun noissa aiemmissa hiihtokuvissa nähdyn uuden laskutakin...
Loppubonuksena paikallinen tapa parkkeerata kuplavolkkari..!
Dodih, siinä oli nyt niitä kuvia sitten. Ehkä joskus löytyy taas aikaa ja motivaatiota kirjoittaakin vähän enemmän.
