Se ois loppu ny

Muutaman päivän päästä olen takaisin Suomessa. Sitä on hyvin vaikea ymmärtää. Jo kymmenen kuukauden aikana tähän maailmankolkkaan ehti tottua niin perusteellisesti, että elo Suomessa tuntuu jotenkin kaukaiselta ja hämmentävältä ajatukselta. Joka tapauksessa on ihan kiva palata kotiin, kyllä sitä tuli maailmaa nähtyä jo ihan tarpeeksi hetkeksi aikaa.

Viimeinen kuukausi piti alunperin viettää surffatessa ja suurella valliriutalla vieraillessa, mutta nähtävästi suunnitelmat on tehty muutettaviksi. Surffaus jäi vähiin jo ihan pelkästään surkeahkon sään takia: viime viikkojen sää on ollut enemmän tai vähemmän pilvistä/sateista ja tuulet sitä luokkaa, että rannalla oleilua voi verrata hiekkapuhallukseen. Myös matkakohde vaihtui hengenvaarallisia meduusoja kuhisevan pohjoisrannikon sijaan Länsi-Australian pääkaupunkiin Perthiin.

Eniten lomailua on kuitenkin rajoittanut ja rassannut tuo autonketale. Se kun ei mene kaupaksi vaikka kuinka laskee hintaa. Kärrystä on tällä hetkellä ilmoitus kolmella eri nettisivustolla ja tuloksena lukuisia huijausyrityssähköposteja sekä useita yhteydenottoja periluotettavilta ausseilta, jotka ovat ensin sopineet koeajosta ja sitten jättäneet mitään ilmoittamatta tulematta. Tänään vietin koko päivän kotona (vaikka ulkona oli täydellinen rantakeli), koska yhden ihmisen piti soittaa hetkenä minä hyvänsä ja tulla sitten autoa katsomaan. Mitään ei kuulunut koko päivänä. Jos auto ei huomenna mene kaupaksi, se siirtyy yhden aussikaverin huomaan joka sitten myy kyseisen peltikasan omissa nimissään ja tilittää omien kulujensa ja palkkion jälkeen jääneet rahat mulle. Takkiin siitä tulee joka tapauksessa, mutta ei voi mitään.


Mutta se ruikutuksesta.

Perth oli viimeisen reissun kohteena oikeen kiva, vaikka säät sielläkin olivat vähän niin ja näin. Saapuessa oli 30 astetta ja aurinkoista, koko loman ajan sen jälkeen puolipilvistä, tuulista ja osittain sateista, ja sitten lähtiessä taas 30 ja kaunis auringonpaiste. Mutta mitäs mokomista, ainakin oli plussan puolella ja vettäkin tuli niin vähän kerrallaan ettei kunnolla kerinnyt edes kastua. Laiskasta luonteesta ja autonmyyntiväsymyksestä johtuen en nyt raapusta mitään matkaraporttia, mutta muutaman kuvan voin laittaa ihmeteltäväksi, niin näette missä sitä on käyty. Matkaseura oli tällä kertaa Itävallasta, ja siitä voin kertoa sitten tarkemmin kun tavataan...

Perthin keskustaa. Kaupunki itsessään oli todella kiva, tarpeeksi puistoa, hienoja uusia pilvenpiirtäjiä (ja lisää pukkaa koko ajan) sekä toimiva ja keskustassa ilmainen (!) joukkoliikenne.

Keskustaa toisesta suunnasta.

Keskustaan johtava moottoritie yöllä.

Keskusta itse yöllä. Kuva otettu Kings Park -puistosta, jossa käytiin iltapiknikillä.

Kaksi elukkaa juomassa.

Käytiin pyöräretkellä Rottnest-saarella, joka on tunnettu rottamaisista quokka-nimisistä pikkupussieläimistään.

Matkaseura majakan juurella.

Paikallinen ankka astelemassa urheasti ihanan kirkkaanturkoosiin veteen. Saarella oli hyviä poukamia snorklaukseen, mutta viileähkö tuuli vähän häiritsi.

Yleiskuvaa Rottnestilta.

Quokka kahvilla. Otukset olivat ihan ylikesyjä, ja söivät kädestä jos tarjottiin (mikä oli tietty ankarasti kielletty).

Pyöräilyn jälkeen piti palauttaa hiilidioksiditasapaino kohdilleen, ja vuokrata auto. Suuntana oli Australian lounaiskolkka, josta ikävä kyllä löytyi lopulta melko vähän nähtävää. Mutta tulipahan käytyä.

40 metrin korkeudella The Valley of Giants -nimisen kansallispuiston Tree-top walkilla.

Margaret River.

Eli tämä blogi oli nyt sitten tässä. Vähän laiskanpuoleisesti tuli lopulta kirjoteltua, mutta ne suurimmat kuulumiset nyt ainakin. Kohtahan sitä jo voi sitte turista naamatusten.

Over and out.

Newcastlea uusin silmin

Newcastle on kaupunkina on saanut minulta huomattavat määrät lokaa niskaan niin blogissa kuin sen ulkopuolellakin, mutta kaksi keellä alkavaa asiaa - kevät ja keskustaan muutto - ovat saaneet asenteissa aikaan hienoisen muutoksen positiiviseen päin. Olen viimeaikoina harrastanut säännöllisen epäsäännöllisiä kävelylenkkejä tässä lähimaastossa, ja täytyy myöntää, että kyllä tästä hiilikaupungista löytyy ihan kivojakin alueita.

Heti viiden minuutin kävelymatkan päässä tästä kämpältä löytyy Foreshore-nimellä kulkeva rantakaistale. Newcastlen keskusta rajautuu pohjoisessa Hunter-jokeen, jonka toisella reunalla tuo hiilisatamakin komeilee. Keskustan puolen ranta on kuitenkin hyvinkin viihtyisää rantakatua, jonka varrella on useita ravintoloita, kahviloita sekä baareja. Aiemmin on tullut pyörittyä vain kyseisen kaistaleen itäpäässä, jossa on lähinnä pari suurempaa ravintolaa sekä lauttalaituri, mutta se kaikkein viihtyisin alue onkin vähän lännempänä, Honeysucklen kaupunginosassa. Hunajanimettäjä (suoraan suomennettuna kaikki kuullostaa niin kauniilta..) on Newcastlen keskustan nopeiten kehittyvä nurkkaus, ja suurin osa bisneshenkisen alueen monikerroksisista lasitaloista onkin vastarakennettuja. Alue on vain sen verran sivussa rannoilta ja muusta keskustasta, että sinne ei kauhean helpolla eksy vahingossa.

Foreshoren itäosia. Honeysucklen alueelta en ole tajunnut ottaa kuvia.

Foreshoren kävelykatua itään päin seurailemalla pääseekin sitten parissakymmenessä minuutissa keskustan hiekkarannoille. Hiekkarannat ovat kaupungin ylpeys, ja ihan syystä. Rantoja on pikkuruisen keskustankin alueella kaksi, ja vain vähän kauempaa löytyy kolme muuta. Mutta rantojen lähistöltä löytyy muutakin mukavaa. Yksi Newcastlen maamerkkejä on Nobby's Lighthouse, keskustan niemenkärjen majakka, ja heti majakan vierestä mereen tunkeutuva aallonmurtaja. Aallonmurtajan kärkeen käveleminen/pyöräileminen/jollakin tavalla raahautuminen on yksi kaupunkilaisten suosituista ulkoilumuodoista. Tosin paikallisilla on monesti tapana ajaa autolla mahdollisimman lähelle majakan viereiselle parkkipaikalle, nostaa pyörät telineestä auton takaa ja reippailla onnellisena se loppu muutama sata metriä aallonmurtajan kärkeen ja tuntea olonsa niin hirveän urheilulliseksi.

Joka tapauksessa murtajan nokalla on aina kiva käydä. Tai siis aina silloin kun aallot eivät ole niin suuret, että paiskaisivat varomattomat kulkijat suoraan murtajan päältä mereen.. (Ensimmäisessä kuvia sisältäneessä blogitekstissäni helmikuulta oli muistaakseni kuvakin murtajan alussa olevasta varoituskyltistä.) Viime kerralla nokalle saapuessani ihmettelin sivusilmällä lapsilaumaa, joka oli löytänyt merestä jotain hirveän jännittävää. Kipusin itse istuskelemaan yhden suuremman kivenlohkareen päälle ja katselin merellä köllöttäviä hiililaivoja, kun se jännittävä juttu päätti sitten tulla pyörimään suoraan nenäni eteen. Hyljehän se oli, ja tuntui nauttivan alkukevään auringosta ihan yhtä paljon kuin minäkin. Se uiskenteli edestakaisin aallonmurtajan vierellä, ja kävi välillä ruskettamassa/lämmittämässä vatsaansa auringossa ennen kuin sukelsi uudestaan selkä edellä syvyyksiin muutamaksi minuutiksi. Ensimmäisen kerran tuli ihan tosissaan ikävä vanhaa kymppikertaisella zoomilla varustettua kameraani, tämänhetkisellä pokkarilla (niin näppärä kuin se muuten onkin) sai lähinnä  kuvia ruskeasta läntistä keskellä sinistä taustaa..

Hylkeen leukaa. Se on siis tuossa kuvassa selällään nenu taivasta kohti.

Newcastlen rantaa aallonmurtajan kärjestä käsin.

Muutenkin keskustan rantojen kiertäminen on vesieläimellisesti antoisaa. Samanlaista rapujen ja muiden pikkuotusten kuhinaa, mihin Fijillä ehti tottua, ei jostain syystä ole, mutta esimerkiksi delffiiniparvia olen nähnyt muutaman viikon aikana useampiakin. Ovat tietysti kauempana merellä, joten ihan läheistä tuttavuutta ei ole päässyt tekemään, mutta kuitenkin. Delffinaariota lukuunottamatta Tampereen vesistä on aika turha lähteä moisia bongaamaan, joten joka kerta tulee jotenkin eksoottinen olo kun niitä katselee. Valaitakin tästä lähistöltä kulkee, mutta niiden näkeminen rannalta käsin vaatii jo vähän parempaa onnea.

Tänään tuli lisäksi vastaan ihan huvittava näky, kun puoli tusinaa pelikaania parveili erään paikallisen kalastajan saalispussukan ympärillä. Mies säilytti saamiaan kaloja pienessä verkkopussissa rantakivien väliin muodostuneessa vesilammikossa (kai pitääkseen ne tuoreena), ja pelikaanit nököttivät muutaman metrin päässä silmä kovana siltä varalta, että joku epäonnisista kaloista pääsisi vapauteen. Eivät ihan hirveästi tuntuneet yleisönä olleita ihmisiä pelkäävän, ja en toisaalta minäkään pelkäisi jos olisin noin suurin piirtein ison koiran kokoinen ja omaisin  puolen metrin mittaisen nokan jolla kolhia liian lähelle tunkeilevia turisteja.

Huonolaatuinen kännykkäkameran kuva pelikaaneista.

Laskuveden aikaista kivikkoa keskustan kahden hiekkarannan välimaastossa.

Mutta täytyy sanoa, että Newcastle (niinkuin niin moni muukin paikka maapallolla) olisi huomattavasti mukavampi ilman ihmisiä. Tai siis ainakin ilman niitä typeriä ihmisiä. Niin mukavaa kuin Foreshoren rantapromenadia muuten onkin kävellä, loppupätkä juuri ennen Nobby's Beachia on melkoisen rasittavaa paikallisten autohullujen takia. Näiden ääliöiden lempipuuhaa kun on ajella niillä ah-niin-ihanilla turkoosinoransseilla tuunatuilla Corollillaan rantakatuja edestakaisin ikkunat auki ja bassot jymisten kanuunan kokoisten pakoputkien oksentaessa ilmoille savuisen koktailin järjetöntä meteliä sekä saasteita. Onhan näitä veitikoita toki Suomessakin, mutta täällä touhu tuntuu olevan moninkerroin yleisempää. Ja kyseessä ei ole vain juuri amiksen autolinjalta ulos leivotut haroviiksiset elämän sankarit, vaan keski-ikä tuntuu välillä olevan lähempänä kolmeakymmentä. Todella toivon, että nuo kaverit ovat elämänsä aikana saaneet jotain muutakin aikaiseksi, kuin miljoonia kiloja hiilidioksidipäästöjä ja kipeytyneitä ohikulkijoiden tärykalvoja.

Tämän päivän kävelylenkin loppupuoli oli muutenkin masentavaa noin ihmisrodun kannalta. Keskellä keskustan kävelykatua pyörinyt, todennäköisesti aika monipuolisen koktailin erilaisia huumausaineita nauttinut jannu sai aiemmat pelikaanit näyttämään Nobel-palkintokandidaateilta. Ja kaiken kruunasi poikansa kanssa pyörälenkillä ollut isukki (sentään pyöräilivät!), joka juomapullon tyhjennettyään tyylikkäästi paiskasi sen kadunkulmaan lojumaan. Jotenkin mahtavaa esimerkkiä pienelle pojalle, varsinkin kun lähin roskakori olisi ollut kahden metrin päässä.

Mutta meinasi taas livetä avautumisen puolelle, vaikka tarkoituksena oli kertoa, että on Newcastlessa niitä kivojakin puolia. Ja varsinkin nyt surffilaudan ja märkäpuvun hommaamisen jälkeen on alkanut arvostaa pienen kaupungin etuja. Yhdet Australian parhaimmista surffirannoista kun ovat tästä kämpiltä maksimissaan puolen tunnin kävelyn tai vajaan kymmenen minuutin ajomatkan päässä. Surffaamisesta olisikin sitten tarkoitus naputella ihan oma tarinansa, kunhan tässä kerkiää. Nyt onkin taas hetkeksi bloginpäivitysvietty tyydytetty, kun on muutaman päivän sisään tullut naputeltua kaksikin merkintää...