Newcastlea uusin silmin

Newcastle on kaupunkina on saanut minulta huomattavat määrät lokaa niskaan niin blogissa kuin sen ulkopuolellakin, mutta kaksi keellä alkavaa asiaa - kevät ja keskustaan muutto - ovat saaneet asenteissa aikaan hienoisen muutoksen positiiviseen päin. Olen viimeaikoina harrastanut säännöllisen epäsäännöllisiä kävelylenkkejä tässä lähimaastossa, ja täytyy myöntää, että kyllä tästä hiilikaupungista löytyy ihan kivojakin alueita.

Heti viiden minuutin kävelymatkan päässä tästä kämpältä löytyy Foreshore-nimellä kulkeva rantakaistale. Newcastlen keskusta rajautuu pohjoisessa Hunter-jokeen, jonka toisella reunalla tuo hiilisatamakin komeilee. Keskustan puolen ranta on kuitenkin hyvinkin viihtyisää rantakatua, jonka varrella on useita ravintoloita, kahviloita sekä baareja. Aiemmin on tullut pyörittyä vain kyseisen kaistaleen itäpäässä, jossa on lähinnä pari suurempaa ravintolaa sekä lauttalaituri, mutta se kaikkein viihtyisin alue onkin vähän lännempänä, Honeysucklen kaupunginosassa. Hunajanimettäjä (suoraan suomennettuna kaikki kuullostaa niin kauniilta..) on Newcastlen keskustan nopeiten kehittyvä nurkkaus, ja suurin osa bisneshenkisen alueen monikerroksisista lasitaloista onkin vastarakennettuja. Alue on vain sen verran sivussa rannoilta ja muusta keskustasta, että sinne ei kauhean helpolla eksy vahingossa.

Foreshoren itäosia. Honeysucklen alueelta en ole tajunnut ottaa kuvia.

Foreshoren kävelykatua itään päin seurailemalla pääseekin sitten parissakymmenessä minuutissa keskustan hiekkarannoille. Hiekkarannat ovat kaupungin ylpeys, ja ihan syystä. Rantoja on pikkuruisen keskustankin alueella kaksi, ja vain vähän kauempaa löytyy kolme muuta. Mutta rantojen lähistöltä löytyy muutakin mukavaa. Yksi Newcastlen maamerkkejä on Nobby's Lighthouse, keskustan niemenkärjen majakka, ja heti majakan vierestä mereen tunkeutuva aallonmurtaja. Aallonmurtajan kärkeen käveleminen/pyöräileminen/jollakin tavalla raahautuminen on yksi kaupunkilaisten suosituista ulkoilumuodoista. Tosin paikallisilla on monesti tapana ajaa autolla mahdollisimman lähelle majakan viereiselle parkkipaikalle, nostaa pyörät telineestä auton takaa ja reippailla onnellisena se loppu muutama sata metriä aallonmurtajan kärkeen ja tuntea olonsa niin hirveän urheilulliseksi.

Joka tapauksessa murtajan nokalla on aina kiva käydä. Tai siis aina silloin kun aallot eivät ole niin suuret, että paiskaisivat varomattomat kulkijat suoraan murtajan päältä mereen.. (Ensimmäisessä kuvia sisältäneessä blogitekstissäni helmikuulta oli muistaakseni kuvakin murtajan alussa olevasta varoituskyltistä.) Viime kerralla nokalle saapuessani ihmettelin sivusilmällä lapsilaumaa, joka oli löytänyt merestä jotain hirveän jännittävää. Kipusin itse istuskelemaan yhden suuremman kivenlohkareen päälle ja katselin merellä köllöttäviä hiililaivoja, kun se jännittävä juttu päätti sitten tulla pyörimään suoraan nenäni eteen. Hyljehän se oli, ja tuntui nauttivan alkukevään auringosta ihan yhtä paljon kuin minäkin. Se uiskenteli edestakaisin aallonmurtajan vierellä, ja kävi välillä ruskettamassa/lämmittämässä vatsaansa auringossa ennen kuin sukelsi uudestaan selkä edellä syvyyksiin muutamaksi minuutiksi. Ensimmäisen kerran tuli ihan tosissaan ikävä vanhaa kymppikertaisella zoomilla varustettua kameraani, tämänhetkisellä pokkarilla (niin näppärä kuin se muuten onkin) sai lähinnä  kuvia ruskeasta läntistä keskellä sinistä taustaa..

Hylkeen leukaa. Se on siis tuossa kuvassa selällään nenu taivasta kohti.

Newcastlen rantaa aallonmurtajan kärjestä käsin.

Muutenkin keskustan rantojen kiertäminen on vesieläimellisesti antoisaa. Samanlaista rapujen ja muiden pikkuotusten kuhinaa, mihin Fijillä ehti tottua, ei jostain syystä ole, mutta esimerkiksi delffiiniparvia olen nähnyt muutaman viikon aikana useampiakin. Ovat tietysti kauempana merellä, joten ihan läheistä tuttavuutta ei ole päässyt tekemään, mutta kuitenkin. Delffinaariota lukuunottamatta Tampereen vesistä on aika turha lähteä moisia bongaamaan, joten joka kerta tulee jotenkin eksoottinen olo kun niitä katselee. Valaitakin tästä lähistöltä kulkee, mutta niiden näkeminen rannalta käsin vaatii jo vähän parempaa onnea.

Tänään tuli lisäksi vastaan ihan huvittava näky, kun puoli tusinaa pelikaania parveili erään paikallisen kalastajan saalispussukan ympärillä. Mies säilytti saamiaan kaloja pienessä verkkopussissa rantakivien väliin muodostuneessa vesilammikossa (kai pitääkseen ne tuoreena), ja pelikaanit nököttivät muutaman metrin päässä silmä kovana siltä varalta, että joku epäonnisista kaloista pääsisi vapauteen. Eivät ihan hirveästi tuntuneet yleisönä olleita ihmisiä pelkäävän, ja en toisaalta minäkään pelkäisi jos olisin noin suurin piirtein ison koiran kokoinen ja omaisin  puolen metrin mittaisen nokan jolla kolhia liian lähelle tunkeilevia turisteja.

Huonolaatuinen kännykkäkameran kuva pelikaaneista.

Laskuveden aikaista kivikkoa keskustan kahden hiekkarannan välimaastossa.

Mutta täytyy sanoa, että Newcastle (niinkuin niin moni muukin paikka maapallolla) olisi huomattavasti mukavampi ilman ihmisiä. Tai siis ainakin ilman niitä typeriä ihmisiä. Niin mukavaa kuin Foreshoren rantapromenadia muuten onkin kävellä, loppupätkä juuri ennen Nobby's Beachia on melkoisen rasittavaa paikallisten autohullujen takia. Näiden ääliöiden lempipuuhaa kun on ajella niillä ah-niin-ihanilla turkoosinoransseilla tuunatuilla Corollillaan rantakatuja edestakaisin ikkunat auki ja bassot jymisten kanuunan kokoisten pakoputkien oksentaessa ilmoille savuisen koktailin järjetöntä meteliä sekä saasteita. Onhan näitä veitikoita toki Suomessakin, mutta täällä touhu tuntuu olevan moninkerroin yleisempää. Ja kyseessä ei ole vain juuri amiksen autolinjalta ulos leivotut haroviiksiset elämän sankarit, vaan keski-ikä tuntuu välillä olevan lähempänä kolmeakymmentä. Todella toivon, että nuo kaverit ovat elämänsä aikana saaneet jotain muutakin aikaiseksi, kuin miljoonia kiloja hiilidioksidipäästöjä ja kipeytyneitä ohikulkijoiden tärykalvoja.

Tämän päivän kävelylenkin loppupuoli oli muutenkin masentavaa noin ihmisrodun kannalta. Keskellä keskustan kävelykatua pyörinyt, todennäköisesti aika monipuolisen koktailin erilaisia huumausaineita nauttinut jannu sai aiemmat pelikaanit näyttämään Nobel-palkintokandidaateilta. Ja kaiken kruunasi poikansa kanssa pyörälenkillä ollut isukki (sentään pyöräilivät!), joka juomapullon tyhjennettyään tyylikkäästi paiskasi sen kadunkulmaan lojumaan. Jotenkin mahtavaa esimerkkiä pienelle pojalle, varsinkin kun lähin roskakori olisi ollut kahden metrin päässä.

Mutta meinasi taas livetä avautumisen puolelle, vaikka tarkoituksena oli kertoa, että on Newcastlessa niitä kivojakin puolia. Ja varsinkin nyt surffilaudan ja märkäpuvun hommaamisen jälkeen on alkanut arvostaa pienen kaupungin etuja. Yhdet Australian parhaimmista surffirannoista kun ovat tästä kämpiltä maksimissaan puolen tunnin kävelyn tai vajaan kymmenen minuutin ajomatkan päässä. Surffaamisesta olisikin sitten tarkoitus naputella ihan oma tarinansa, kunhan tässä kerkiää. Nyt onkin taas hetkeksi bloginpäivitysvietty tyydytetty, kun on muutaman päivän sisään tullut naputeltua kaksikin merkintää...