Grias di!

27.12.2011

Nuori mies istuu patjalla keskellä olohuoneen lattiaa. Juuri päättyneet yöunet ovat olleet tilanteeseen nähden yllättävän hyvät, ja tyhjän asunnon päälle kaatuvien seinien aiheuttama pienimuotoinen ahdistus alkaa vähä kerrallan vaihtua mielenkiintoon tulevaa kohtaan. Ulkona likaisia parvekelaseja helisyttävä tuuli tuntuu olevan osittain samassa mielentilassa; se ei osaa päättää pitäisikö puhallella vienoja muutoksen tuulia vai repiä vielä muutama puu juuriltaan. Sekin on kuitenkin rauhoittumassa parin edeltävän päivän myllerryksen jälkeen.

Hetken ihmeteltyään aamun valkeamista poika kampeaa itsensä viimein ylös. Vai pitäisikö neljännesvuosisadan ikäisestä ihmisestä puhua jo miehenä? Varsinkin sellaisesta, joka on juuri valmistumassa ja muuttamassa pois opiskelukämpästä kohti vakiintuneempaa elämää. Tämä kysymys mietityttää miespoikaa hetken, ja viivästyttää jo muutenkin aikataulusta jälkeen jääneitä lähtövalmisteluja. Hän ravistaa kuitenkin ajatuksen mielestään ja päätyy myöhemmin blogitekstiä kirjoittaessaan käyttämään kompromissina termiä "nuori mies".

Viimeisten tavaroiden pakkaaminen aiheuttaa nuorukaiselle yllättävän paljon päänvaivaa. Mihin laatikkoon kuuluu Aku Ankan muotoinen hammasharjamuki - se kun ei ole suoranaisesti astia - tai pitkään kaapin perällä loppusijoitusta odottanut "Tunne oikeutesi" -kirja Suomen lainsäädännön vaikutuksista tavallisiin sukankuluttajiin. Entä voiko kymmenen vuotta käyttämättömänä laatikossa olleen koiran muotoisen naulakon heittää pois?

Sieltä täältä löytyvien sekalaisten tavaroiden lajittelu ja sitkeästi takaraivossa jyskyttävä pelko lennolta myöhästymisestä aiheuttaa nuoressa miehessä vahvan tuttuuden tunteen. Ihan kuin tämä sama ruljanssi olisi tullut tehtyä joskus aiemminkin, vajaa pari vuotta sitten. Tätäkään ajatusta hän ei kuitenkaan ehdi jäädä vatvomaan määräänsä enempää, sillä kellolla tuntuu olevan vähintään yhtä kova kiire eteenpäin kuin nuorukaisella itsellään.

Kun kaikki tavarat on lopulta pakattu edessä olevasta parin kuukauden varastoinnista tietoiseen, hieman nyreänä käynnistyneeseen autoon, poika pysähtyy asunnon ovelle ja päästää mielensä perukoille työnnetyt ajatukset vielä kerran valloilleen. Hyvästi opiskelijaelämä, hyvästi poikamiesboksi, hyvästi yksi merkittävä vaihe elämässä. Ehkä osittain sateisen ja harmaan betonilähiön ansiosta nämä ajatukset eivät kuitenkaan onnistu pilaamaan positiivisen jännityksen aiheuttamaa positiivista mielentilaa, ja hetken niitä pyöriteltyään mies sulkee oven nuoruuteensa ja astelee pää pystyssä portaat alas kohti uutta elämää.




Kaksi viikkoa myöhemmin


Terveiset sateisesta Linzistä. Tänään on ollut melkeinpä ainoa (toistaiseksi täysin) poutainen päivä. Auringon paistaessa näkymät kaduilla ovat melkeinpä keväiset, ja sateella tulee puolestaan hyvin syksyinen olo. Talvea en ole vielä täällä kokenut, mutta se odottaa kuulemma ihan muutaman kymmenen kilometrin päässä. Olen kyllä nähnyt talven: tänään juoksulenkillä huomasin, että läheisten kukkuloiden laet ovat lumen peitossa. Pari sataa metriä siitä alaspäin vallitseva väri on yllättävän vähän ruskehtavan vihreä. Karinin kotikotona - eli juurikin siellä joidenkin kymmenien kilometrien päässä - on kuulemma täysi talvi. Hämmentävä maa.

Nämä pari viikkoa ovat toistaiseksi kuluneet uuteen asuntoon ja asuinmaahan totutellessa. Karin on ollut kiireinen töiden ja tenttien painaessa päälle, joten minulle on jäänyt kotiäidin rooli. Lähes joka päivä olen siivoillut ainakin vähän, pessyt pyykkiä, käynyt ruokaostoksilla ja tietysti laittanut päivällistä väsyneenä kotiin palaavalle avovaimolle. Mutta mikäs sen parempi tapa totutella uuteen kotiin. Lisäksi aikaa on mennyt uusien WC-kalusteiden kokoamiseen ja edellisten asukkaiden jättämien hammasharjojen kaivamiseen vessan lavuaarin hajulukosta.

Ai niin, ja semmoinen pikkujuttu kuin dippatyö alkaa olla melkein valmis. Parhaillaan odottelen korjausehdotuksia lähettämääni ensimmäiseen ehdotukseen valmiiksi työksi. Saa nähdä paljonko korjattavaa sieltä löytyy, mutta joka tapauksessa suurin urakka alkaa olla takana. Torstaina on myös ensimmäinen live-työhaastattelu (skypessä olen jo firman edustajien kanssa jutellut). Toivottavasti tärppää.

Mutta siinä ne kuulumiset toistaiseksi. Kuvia sun muita saattaa seurata, kunhan sää tuosta paranee ja niitä kuvia kehtaa jopa ottaa. Kivalta maalta tämä Itävalta näin ensialkuun ainakin tuntuu, mutta tämän kielen kutsuminen saksaksi on kyllä vähän kyseenalaista.

Aihe vaihtuu...

Lähinnä tiedoksi tänne mahdollisesti puolivahingossa eksyville, tarkoitus on kirjoitella vähän Itävallan kuulumisia kunhan siihen vain löytyy aikaa. Stay tuned...